Säteilylämmönsiirto on yksi kolmesta päälämmönsiirtomuodoista, ja muut siirtomuodot ovat johtuminen ja konvektio. Usein rakennusvaipan pinnoilla pintailmiöitä yksinkertaistetaan, siten että käytetään vain yhtä lämmönsiirtokerrointa (nk. vakiolämmönsiirtokerroin). Tämä yksinkertaistus on monesti hyväksyttävä, mutta tapauskohtaisesti tulee huomioida esimerkiksi säteilyn lämmönsiirtokerroin tai säteilyn lämpövirta. On myös ymmärrettävä, että eri lämmönsiirtomuodot vaikuttavat samanaikaisesti materiaalien lämpötilaan, mutta vaikutukset voivat olla eri suuntaiset.
Säteilylämmönsiirrossa tärkeä käsite on muotokerroin F, jota usein kutsutaan myös näkyvyyskertoimeksi. Muotokerroin Fij tarkoittaa sitä, paljonko pinnalta i lähtevästä säteilystä osuu pinnalle j. Muotokerroin Fij=1 tarkoittaa, että kaikki pinnalta i lähtevä säteily osuu pintaan j. Muotokertoimen suuruutta voidaan havainnollistaa kahden kooltaan 2 x 2 m päällekkäisen neliön tapauksella, kun neliöiden välinen etäisyys on 0,1 m. Tällöin muotokerroin F on yli 0,9, eli suurin osa pintojen säteilystä tapahtuu neliöpintojen välillä. Käytännön esimerkkinä tästä on takan lämmittävä vaikutus; jos haluat lämmitellä tehokkaammin takan äärellä, siirryt hyvin lähelle takkaa, jolloin sinun ja liekkien/luukun välinen näkökerroin nousee.
Mitä suurempi muotokerroin on rakennuksen vaipan pinnan ja toisen pinnan välillä, sitä merkittävämmäksi pintojen välinen lämmönsiirto muodostuu. Esimerkiksi loivalla katolla kattopinnan ja taivaan välinen näkökerroin on lähellä ykköstä. Tästä syystä kattopinnat viilenevät pilvettöminä öinä merkittävästi. Rakennusfysiikassa puhutaan yön vastasäteilystä, eli nettoenergiamäärästä, joka siirtyy vaipan ulkopinnalta avaruuteen yöllä. Kattopinnan viilenemiseen vaikuttaa merkittävästi katon katemateriaalin ja siinä mahdollisesti kiinni olevan materiaalin lämpötekninen hitaus (nk. terminen massa). Peltikaton lämpötila voi muuttua nopeasti, koska pelti on ohut, eikä se juurikaan varaa lämpöä. Osittain tästä syystä peltikatoilla käytetään usein aluskatetta, joka ei estä pellin viilenemistä, mutta estää kostean ilman pääsyn lähelle pellin alapintaa. Aluskate estää siis kondenssin synnyn pellin alapuolelle. Peltikaton alapuolen lämpö- ja kosteusteknisestä toiminnasta on esimerkki Rafytecin Instagramissa. Linkki Instagramiin löytyy verkkosivujemme alareunasta.
Vesikatoilla tulee huomioida myös muut kate- ja alusmateriaalit. Esimerkiksi U-arvojen laskiessa vesikaton lämpötilat lähenevät ulkoilman tasoa, jolloin kermikatteen alapuolisen levyrakenteen olosuhteet heikkenevät verrattuna vähemmän eristettyihin rakenteisiin. Yön vastasäteily voi tässä tilanteessa aiheuttaa rakenteen kokonaistoiminnan heikkenemistä jopa siten, että levyrakenteen alapintaan muodostuu kondenssia. Jossain tapauksissa levyn pintaan voi muodostua homekasvustoa, joka riippuu myös monesta muusta tekijästä.
Seinärakenteissa taivaan näkökerroin on merkittävästi alempi, kuin kattorakenteissa, joten edellä kuvattu säteilyllä tapahtuva julkisivun viileneminen on vähäisempää. Seinärakenteissa säteilylämmönsiirtoa tapahtuu enemmän ympäristön välillä. Toisaalta julkisivuilla viileneminen ja kondensoituminen ylipäänsä ei ole niin suuri kosteusriski, sillä mahdollinen kondenssivesi valuu painovoiman vaikutuksesta alaspäin, eikä suuntaudu rakenteen lämmöneristekerrokseen.
Auringon lyhytaaltoisen säteilyn aiheuttama lämpövirta rakennusvaipan ulkopinnoilla ja rakennusten sisätiloissa (ikkunoiden kautta) on merkittävä tekijä rakenteiden lämpö- ja kosteusteknisen toiminnan kannalta. Ikkunoiden kautta siirtyvän lämpövirran hallitsemiseksi on saatavilla lasityyppejä, jotka estävät lyhytaaltoisen säteilyn pääsyn sisätiloihin, mutta eivät estä valon pääsyä sisään (korkea LT/g-suhde). Auringonsuojalasilla voidaan g-arvo saada jopa tasolle 16 %, eli vain 16 % säteilystä pääsee sisätilaan. Lämpimänä vuodenaikana rakennusvaipan ulkopinnoilla auringon säteily nostaa lämpötilan selvästi yli ulkoilman lämpötilan. Tämä johtaa monimutkaisiin seuraamuksiin, kuten sisäilman merkittävään lämpökuormaan, materiaalien rasittumiseen korkeasta lämpötilasta, tietyissä tilanteissa jopa mikrobien kuolemiseen materiaalien pinnoilta, konvektioilmiöihin jne. Näiden tekijöiden vuoksi usein ajatellaan, että ilmansuunnallisesti heikoiten toimivin seinärakenne sijaitsee pohjoisen puolella, johon auringon säteily ei vaikuta niin merkittävästi.
Säteilylämmönsiirto vaikuttaa myös rakenteiden sisällä. Esimerkiksi yksittäisen materiaalin sisällä tapahtuu säteilylämmönsiirtoa, mutta se voi tapahtua myös materiaalien välillä. Tämä tulee tapauskohtaisesti huomioida rakenteen toiminnan arvioinnissa.
Erikoissovellus säteilylämmönsiirrosta rakennuksen sisällä on jäähallien jääradan vaikutuksen huomioiminen rakenteiden lämpöteknisessä toiminnassa. Jääradan pinnan lämpötila on tyypillisesti luokkaa 4 astetta, mikä viilentää merkittävästi rakenteita, joiden välillä jääradan säteilylämmönsiirto tapahtuu. Viilentävä vaikutus tulee huomioida rakenteiden kosteusteknisessä tarkastelussa.
